Mies, kitara ja läppäri. Saamenpuku ja lippalakki. Rauhallinen ääni lukee runoa läppäriltä saameksi. En ymmärrä kieltä ja kuitenkin ymmärrän runoa. Sanat soljuvat omalla taajuudellaan, kohtaavat kuulijat, solahtavat tajuntaan, jatkavat virtaustaan eteenpäin. Me olemme osa runoa. Tunnelma tihenee.
Kuusitoistavuotias nuori muutti Utsjoelta Tampereelle ilmaisutaidon lukioon. Hän tutustui uuteen ja kaipasi vanhaa. Tuntemukset pukeutuivat runoiksi omalla äidinkielellä, saameksi.
Uusi runokokoelma on valmis ja etsii kustantajaa. Runot ovat nyt suomeksi.
Runoilija muuttuu laulajaksi, hän ottaa kitaran. Me kuulijat olemme osa musiikkia. Tajuntaani painuvat muutamat rivit, jotka kirjoitan nopeasti paperinpalalle: Se, jolla on puhdas vapaus, ei voi luopua mistään. Jos itsesi pelastat itseltä, et tapahdu. Öisin herään huutavaan lapsuuteen.
Niillas laulaa myös västäräkistä, vai oliko se runo?! Intensiivinen kohtaaminen västäräkin kanssa autolla ihmetyttää. Selitys löytyy hieman aiemmin kirjoitetusta tekstistä. Västäräkki todensi jo kirjoitetun. Mikä on mysteeri?
Hienosta illasta Niillasta kiittäen kaikkien osallistujien puolesta, joita muuten oli yli kaksikymmentä. Giihtu!
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti