maanantai 6. marraskuuta 2017

Kurkistus arabialaiseen kulttuuriin kirjastossa




Oletko matkustanut oikeasti tai mielikuvituksessasi muissa maissa ja kulttuureissa? Käynyt katsomassa Kiinan muuria, Macchu Picchua tai Pisan kaltevaa tornia? Entä vieraillut Pääsiäissaarilla, Etelämantereella tai Saharan autiomaassa?

Marraskuussa kirjasto tarjoaa mahdollisuuden päästä kokemaan palan arabialaista kulttuuria. Kirjastotilaan rakennetaan beduiiniteltta, jossa voi istuskella värikkäillä tyynyillä ja mietiskellä vaikkapa 1200-luvulla eläneen persialaisen runoilijan Jalāl ad-Dīn Muhammad Balkhīn eli Rumin runoutta. Tai sitten voi sulkea silmänsä ja kuvitella miten aavikkotuuli puhaltaa teltan ulkopuolella ja kuulla kamelien keskustelevan keskenään. Teltan lisäksi kirjastosta löytyy ruusutarha tuoksuineen, metsälampi ja lukunurkka, jossa on luettavaa sekä suomeksi että arabiaksi.

Näyttely perustuu Toiveretki-kirjaan, jonka on kirjoittanut Katri Tapola ja kuvittanut Sanna Pellicioni. Kirja on kuvaus suuresta ystävyydestä ja turvallisesta huomisesta yhteisen tähtitaivaan alla. Sompion kirjasto lahjoitti Toiveretki-kirjan tänä syksynä ekaluokkalaisille ensimmäisen kirjastokäynnin yhteydessä.

Sompion kirjasto tuottaa suomalais-arabialaisen Toiveretki-näyttelyn 6.-30.11.2017 Sodankylään yhdessä Taiteen edistämiskeskuksen Lapin toimipisteen kanssa. Yhteistyössä ovat mukana myös Vantaan kaupunki ja Taidetalo Pessi sekä Katri Tapola ja Sanna Pellicioni.

Kirjailija Katri Tapola vierailee Sodankylässä 13.-17.11., päivisin hän esittelee näyttelyä ja kirjaa koululaisryhmille ja iltaisin ohjaa kirjoitustyöpajat sekä nuorille että aikuisille. Heti maanantaina 13.11. klo 18-20 Katri ohjaa kirjoitustyöpajan aikuisille. Pajaan on vapaa pääsy eikä siihen tarvitse ilmoittautua. Nuorten kirjoituspaja on keskiviikkona 15.11. samoin klo 18-20. Kaikki kirjoittamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita! Tiistaina 14.11. klo 18 Katri Tapola vierailee Kirjakahvilassa ja esittelee Toiveretki-näyttelyn ja kertoo omasta tuotannostaan. Katri on kirjoittanut sekä aikuisille, lapsille että nuorille.

Torstaina 16.11. klo 17-19 kirjastossa vietetään kaikille avoimia suomalais-arabialaisia juhlia. Näyttelyn moniaistisuutta tulee vielä täydentämään kuntamme syyrialaisten asukkaiden pikkupurtavien tarjoilu. Tarjolla on siis elämyksiä kaikille aisteille!

Tiina Heinänen