Lars Mytting, norjalainen kirjailija

Katselen kirjoja oslolaisessa kirjakaupassa. Haluan täyttää aukkoa, joka ammottaa norjalaisten nykykirjailijoiden kohdalla lukemissani kirjoissa. Valitsen lopulta yhden ja suuntaan myyjärouvan luokse. Suosittelisiko hän tätä kirjaa? Kyllä hän suosittelee. Pitää kirjailijan teoksista ja hänestä itse kirjailija on miellyttävä ja rauhallinen henkilö, jonka ei tarvitse mitenkään korostaa itseään. Tämän teoksen kieltä hän kehuu aivan erityisesti, niin kaunista norjaa ja tarina on mielenkiintoinen. Teen ostopäätöksen.

Reppuuni asettuu Lars Myttingin vuonna 2014 ilmestynyt kirja, jonka norjankielinen nimi on Svom med dem som drukner. Ajattelen, että teoksen lukeminen norjaksi voi olla sen verran haasteellinen tehtävä, että kielen kauneus jääkin minulta huomaamatta. Niinpä valitsen kirjan englanninnoksen, joka ilmestyi 2017 ja kuuluu The Sixteen Trees of the Somme. Suomennoskin on tulossa piakkoin ja se mukailee englantilaisen version nimeä: Sommen kuusitoista puuta.

Kun alan lukea Myttingin kirjaa, olen hetken päästä aivan mennyttä lukijaa. En enää näe enkä kuule mitään muuta. Kauniit englanninkieliset lauseet uppoavat tajuntaani ja vievät minua yhä syvemmälle tarinan maailmaan. Kirjassa liikutaan yhdeksänkymmentäluvun Norjassa ja siitä takaisin päin aina ensimmäiseen maailmansotaan ja juuri Sommen taisteluun. Tärkeä tapahtumapaikka ovat myös Shetlannin saaret, jotka joskus aiemmin kuuluivat Norjalle, sittemmin ja nyt Englannille.

Pohjois-Norjan maaseudulla ylhäällä vuorella on maatalo, jossa elää ja kasvaa Edvard yhdessä isovanhempiensa kanssa, kunnes jäljellä on enää isoisä. Vanhemmat kuolivat, kun poika oli kolmevuotias. Elämä pyörii maatalon töiden ympärillä, menneistä ei puhuta, kyläläisetkin ovat kaukaisia, ylhäällä korkealla on oma rauha. Satunnaiset tapahtumat ihmetyttävät poikaa, mutta hän ei saa niihin selitystä, eikä edes uskalla kysyä. Edvardin ollessa noin parikymppinen, isoisä kuolee ja kaikki Edvardin elämänaikaiset kysymykset vyöryvät hänen tajuntaansa. Miten vanhemmat kuolivat? Mitä salaisuuksia oli isoisällä? Mikä mies oli Einar, isoisän veli? Mitä tapahtui Norjan miehityksen aikana, millä puolella oli isoisä, millä Einar? Miksi sitä, miksi tätä?

Edvardin ei auta muu kuin kuunnella sisintään ja lähteä matkalle selvittämään heiveröisten muistikuvien ja pienten löytyneiden vinkkien sisältöä, jotka sitten paljastuvat hänen koko elämäkseen. Muistin kätköistä nousee lisää ja lisää aavistuksenomaisia tuntemuksia ja salaisuudet paljastuvat.

Mytting kerii auki tarinaa hyvin kiehtovalla tavalla. Hän kutoo lukijan siihen mukaan, eikä päästä tätä otteestaan edes silloin kun koko kuva on näkyvissä. Jännittävä, kiehtova kirja. Suosittelen.

Tämän tarinan tärkeä ydin on puu: Sommen kuusitoista puuta. Kirjailija Mytting on kirjoittanut puista myös kirjassaan Täyttä puuta: pilko, pinoa ja kuivaa – puulämmittämisen taito, joka kuvaa lämmöllä puulla lämmittämistä. Hevosvoimat on autoharrastaja Myttingin ensimmäinen romaani ja sekin löytyy suomeksi.

Tiina Heinänen

Oslossa kirjastot uusiutuvat

Osallistuin Suomen Aluehallintovirastojen järjestämälle kirjastohenkilökunnan opintomatkalle Osloon syyskuun toisella viikolla yhdessä noin 25 muun kirjastolaisen kanssa. Reissu oli antoisa! Kirjastot käyvät siellä läpi varsinaista uudistumisprosessia. Oli pieni tai iso kirjasto niin uudet tuulet puhaltavat. Kirjastotyön arvot on määritelty uusiksi ja ne ohjaavat nyt muutostyötä niin tilallisesti kuin toiminnallisesti.

Tärkeät arvot

Aiemmin Aineisto isolla A:lla oli keskiössä. Tärkeät kirjahyllyt täyttivät kirjastotilat kokonaan. Asiakkaat ja henkilökunta hiipivät hyllyjen väleissä etsien toisiaan tai aineistoja. Nyt keskiössä on toinen A eli Asiakas. Tilat ovat viihtyisiä, niissä on paljon oleskelupaikkoja: sohvia, nojatuoleja, baaripöydän tapaisia työskentelypöytiä. Valaistukseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Missään ei ole enää loisteputkivalaistusta vaan valo tulee pienistä kohdevaloista, joiden valo on ystävällistä ja lämmintä. Valo rakentaa tunnelmaa. Vierailimme kahdeksassa eri kirjastossa ja jokaisessa kiiteltiin uutta valaistusta.

Muita kirjastotyön arvoja ovat esimerkiksi yhteisöllisyys, välittäminen, kestävä kehitys ja kierrätys. Kirjastot ovat kokoontumistiloja, ne ovat asukkaiden tiloja, joissa he saavat järjestää mitä erilaisimpia tapahtumia. Myös Suomen uusi kirjastolaki painottaa kirjastojen tehtävää demokratian edistäjinä. Norjalaiset ovat jo pitkällä tämän tehtävän toteuttamisessa. Kirjastojen henkilökunnassa on monen alan asiantuntijoita, kirjastoalan osaajien lisäksi myös nuorisotyöntekijöitä, teatterialan ihmisiä, muusikoita, ja lisäksi kirjastot palkkaavat nuoria vetämään harrastuspiirejä tai olemaan muuten avuksi nuorten kanssa.

Oli hienoa kuulla kuinka kirjastoissa halutaan rakentaa yhteisöllistä kulttuuria. Muutama kirjasto on varustettu keittiöllä ja niissä järjestetään pari kertaa viikossa ateria kaikille halukkaille. Lauantaisin on perhepäivä, jolloin myös laitetaan yhdessä ruokaa. Kyseessä on jälleen kierrätys ja hävikkiruoan käyttö. Kirjastolla saattaa olla oma kasvimaa pihapiirissä ja kattoviljelyäkin on suunnitteilla.

Oppsalin kirjaston alueella asuu runsaasti ikäihmisiä ja siellä on tutkittu miten muistiongelmaisia voitaisiin palvella paremmin. Siellä on saatu selville yksinkertaisia asioita, joilla voidaan helpottaa asiointia. Värit ja valot ovat jälleen tärkeitä sekä akustiikka, kontrastit, opasteiden selkeys, tuolien käytettävyys ja ystävällinen palvelu.


Biblo – nuorten kirjasto

Toyenissä on nuorille oma kirjasto, johon ovat tervetulleita vain 10-15 vuotiaat. Aikuisilta on pääsy kielletty. Toki kirjaston työntekijät saavat tulla työpaikalleen, mutta lasten vanhemmat tai muut aikuiset eivät pääse Bibloon kuin pari kertaa vuodessa, kun siellä järjestetään avointen ovien päivä. Mekin pääsimme kurkistamaan Bibloon ennen sen avaamisaikaa. Kirjasto oli hämmentävä. Se oli täynnä erilaisia vempeleitä, autoja, hiihtohissejä ynnä muuta jännittävää. Kirjojakin oli. Saatoit ottaa kirjan ja asettua lukemaan vaikka auton penkille tai kutsuviin pehmytlooseihin. Paikkoja läksyjen tekoon oli runsaasti. Keittiö keskellä kaikkea. Omia eväitä sai syödä tai sitten yhteisruokaa. Tila oli rakennettu nuorison toiveiden mukaan, heiltä kyseltiin unelmista ja peloista ja mitä he tarvitsevat.

Biblossa järjestetään paljon tapahtumia. Tulossa oli iso Egypti-aiheinen tapahtumakokonaisuus, jota rakennetaan yhdessä nuorten kanssa. Tavoite on, että jokainen lukee aiheeseen liittyvän kirjan. Näin lukemistakin viedään eteenpäin.

Opintomatka oli mitä antoisin, ehdimme nähdä paljon ja myös keskustella keskenämme kirjastoista ja niiden kehittämisestä. Oslon esimerkki oli voimaannuttava, siinä oli menty monta askelta eteenpäin kohti tasa-arvoisempaa ja yhteisöllisempää yhteiskuntaa.

Tiina Heinänen

Credite experto! Uskokaa asiantuntijaa. Tietokirjailija Ilpo Probst vierailee Sodankylässä!

Lasten ja nuorten tietokirjapäivää vietetään kirjastoissa perjantaina 30. elokuuta ympäri Suomen. Tietokirjallisuuden edistämiskeskus rahoittaa silloin 20 lasten- ja nuortentietokirjailijan vierailun kirjastoissa. Tapahtuma järjestetään viidettä kertaa. TIETOKIRJA.FI-päivä on osa tietokirjaviikkoa, jota vietetään 26.8.─1.9.

Suomen tietokirjailijat ry on maamme suurin kirjailijajärjestö. Järjestö valvoo tieto- ja oppikirjailijoiden tekijänoikeudellisia ja taloudellisia etuja, jakaa apurahoja ja palkintoja sekä edistää tietokirjallisuutta. Yhdistyksellä on yli 3 200 jäsentä.

Sodankylä on pohjoisin paikkakunta, joka saa tänä vuonna tietokirjailijan vieraakseen. Ja hän on Ilpo Probst (70 v.), jonka kirjojen aiheita ovat mm. Kiina, Marco Polo, Rooman valtakunta, antiikki, gladiaattorit, roomalaiset, tutkimusmatkat ja viikingit. Ilpo Probst on oppikirjailija, nuorten tietokirjailija, kuvatoimittaja ja opettaja. Hän on uransa aikana ollut tekijänä yli 60:ssä oppi- ja nuorten tietokirjassa. Tämän lisäksi hän on tehnyt monia sähköisiä oppimateriaaleja, cd-romeja ja äänikirjoja ja pelejä. Listalla on myös Suomi-opas maahanmuuttajille.

”Lähtökohtani on ollut tehdä kiinnostavaa, innostavaa, luovaan ajatteluun opastavaa ja kyseenalaistavaa, tutkivaa ja luovaa oppimateriaalia, tarinoita ja sankareita unohtamatta.” Ilpo Probst toteaa ja jatkaa: ” Yksi omia huippuhetkiä oli, kun tein oppilaitten kanssa uudenlaisen latinan oppikirjasarjan Via Novan. Se syntyi yhteistyössä hollantilaisten ja ruotsalaisten tekijöiden kanssa. Sävelsin kirjan tunnukseksi latinankielisen iskelmän Te Amo, sinua rakastan, jonka harjoittelimme hyvin. Vatikaani kehui kirjaa yhtenä parhaista ja järjesti meille tilaisuuden esiintyä paaville Pietarinkirkon aukiolla. Nousimme ylätasanteelle aivan paavin viereen ja aloitimme. Aukio oli täpötäynnä toukokuisena keskiviikkona ja räjähti valtavaan riemuun, kun paavi yhtyi kertosäkeessä lauluumme. Silentium- hiljaisuus! tokaisi paavi ja aukio oli hiirenhiljaa. Continue, sanoi paavi ja saimme jatkaa. Oppilaat saivat jutella paavin kanssa tilaisuuden lopuksi. Tämä oli heille uskomaton elämys.”

Ilpo Probst on tehnyt ja kehittänyt oppimateriaaleja useilla aihealueilla. Asiantuntijoina hänellä on ollut monia tieteen huippuja ja seikkailijoita kuten esimerkiksi Thor Heyerdahl, joka purjehti Kon-Tiki lautalla yli Tyynen meren sekä Asterixin piirtäjä ja suomalainen emeritusprofessori, tiedemies ja tutkija Jaakko Frösén.

Ilpo Probst esiintyy kirjastossa sodankyläläisille viitos- ja kuutosluokkalaisille tietokirjapäivänä elokuun lopussa. Esityksissään Probst pureutuu gladiaattoreihin. Vastauksia tulee esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Keitä gladiaattorit olivat? Miten gladiaattoriksi tultiin ja millaisia gladiaattoritaistelut olivat? Mikä oli Colosseum ja miksi se rakennettiin? Mitä taitoja gladiaattorit tarvitsivat ja mitä he söivät?

Tiina Heinänen

Kirjailijalle kylään

Avain-kustantamo julkaisi vuonna 2015 kirjan: Mieli ja maisema: kirjailijoiden työhuoneita. Kirjassa pääsee kurkistamaan 23 kirjailijan kotiin ja työhuoneeseen. Samalla kuulee heidän ajatuksiaan kirjoittamisesta ja saa kuvan siitä minkälainen on kirjoittavan ihmisen työpäivä. Kirjassa on hyvät kuvat, kiitos Jari Suomisen.

Tatun ja Patun vanhemmat Aino Havukainen ja Sami Toivonen asuvat Sastamalassa Mauri Kunnaksen entisessä kotitalossa. Talossa on siis jo valmiiksi hyvä kirjoitushenki. Luovinta elämää kirjailijapariskunta elää silloin, kun kalenteri on aivan tyhjä ja kaiken ajan voi käyttää ideointiin ja kirjoittamiseen ja piirtämiseen. Sompion kirjasto on lahjoittanut jo lähes kymmenen vuoden ajan Tatu ja Patu-kirjan ykkösluokkalaisille heidän ensimmäisen kirjastokäyntinsä yhteydessä. Tatut ja Patut innostavat lukemaan!

Sodankylässäkin useamman kerran vieraillut kirjailija, Markku Karpio, asuu Utön saarella, jossa hän kirjoittamisen ohella kalastaa. Parasta kirjoitusaikaa Karpiolle on myöhäissyksy ja talvi, jolloin saari hiljenee. Nykyinen työhuone sijaitsee entisen armeijarakennuksen, nykyisen hotellin, alakerrassa. Huoneessa ei ole ikkunoita eikä merinäköalaa häiritsemässä. Siellä voi keskittyä tekstien luomiseen.

Dekkarikuningatar, Leena Lehtolainen, asuu metsän siimeksessä, mutta kuitenkin lähellä Helsinkiä. Hän matkustaa paljon ja tapaa lukijoitaan ympäri maailmaa. Kirjoituspäivä on kirjan alkuvaiheessa 5-6 tuntinen ja venyy kirjan loppuvaiheessa kellon ympäri. Lehtolainen tekee muistiinpanoja paikoista, joissa liikkuu ja tarkkailee aina ympäristöään ja sen tunnelmia. Lehtolaisen ensimmäinen kirja, Ja äkkiä onkin toukokuu, ilmestyi kun hän oli juuri täyttänyt 12 vuotta.

Kirjassa vieraillaan myös Seppo Saraspään kotona Inarin Kenkäniemessä. Kirjailijan työhuone sijaitsee ylhäällä tornissa, josta näkee koko ympäristön. Hän sanookin, että ”Minulla on tällainen laajempi työhuonekäsitys, koko ympäristö, tämä miljöö, on työtilaa.” Saraspään isä oli haaveillut torniateljeesta, jossa saisi maalata taulujaan. Saraspää sitten toteutti haaveen ja rakensi oman tornin. Saraspään kirjoittamisen parasta aikaa on kevättalvi, jolloin valo lisääntyy. Mieli palaa myös kalaan ja metsälle ja muihin arkisiin hommiin.

Mielenkiintoinen ja suositeltava kirja, joka avaa kirjailijoiden arkea ja ympäristöä. Kirjan ovat koonneet Anne Helttunen ja Annamari Saure.

Tiina

Anteeksi pyytämisestä ja anteeksi antamisesta

Muutama vuosi sitten katsoin Yleltä tulleen elokuvan: The Railway man, joka kertoi todelliseen elämään perustuneen brittiarmeijan upseerin Eric Lomaxin elämästä. Lomax joutui Toisen maailman sodan aikana japanilaisten sotavangiksi ja häntä kidutettiin julmalla tavalla. Yksi hänen kidutuksiin osallistuneista oli japanilaisen sotilaspoliisin tulkki, Takashi Nagase. Japanin antautumisen jälkeen hänet vapautettiin 1945. Myöhemmin elämässä Eric Lomax kuuli entisestä kiduttajastaan, joka kertoi kokeneensa armon ja anteeksiantamuksen tunteen. Tämä suututti Lomaxia, mutta vaimonsa suostuttelusta Lomax kuitenkin aloitti kirjeenvaihdon japanilaisen tulkin kanssa. Lopulta miehet tapasivat Kwai-joen sillalla ja Lomax antoi anteeksi Nagaselle vuonna 1993. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Eric_Lomax, 23.3.2019).

Elokuva teki minuun suuren vaikutuksen. En osannut edes kuvitella, kuinka entistä kiduttajaa voisi lähestyä tai kuinka tekoaan katuva kiduttaja voisi katsoa toista silmiin. Anteeksiantaminen ja anteeksisaaminen ovat ihmeitä! Elokuvan jälkeen itseä kohtaan tehdyt vääryydet tuntuvat helpoilta antaa anteeksi ja yhdessä eläminen helpolta. Omien virheiden anteeksi pyytämisessä tämä elämäntarina toimii toivon mukaan myöskin esimerkkinä. On mahdollista saada anteeksi.

Suurien ja ehkä peruuttamattomien virheiden lisäksi on hyvä pyytää anteeksi pieniä rikkeitä. Anteeksipyytäminen kertoo, että on tehnyt jotain väärin, on ollut harkitsematon, on ollut paha. Anteeksipyytäminen on vaikeaa erityisesti sille, joka haluaa pitää kiinni mielikuvastaan, että osaa olla aina hyvä ihminen. Nousee helposti ajatus mieleen: ”Minäkö olen tässä se, jonka pitää anteeksi pyytää.” Anteeksiantaminen ei ole sekään helppoa, kun loukkaus on suuri, mutta omaa minäänsä ei siinä tarvitse tuomita. Antaessaan anteeksi joutuu sen sijaan suremaan menetettyä. Joskus voi huomata kieltävänsä sen, että on tullut loukatuksi. Itsensä tunteminen hölmöksi tai huonoksi voi olla hankalampaa kestää, kuin sen näytteleminen, että loukkaus ei satuta.

Anteeksipyynnön ja -annon vaikeudesta kertoo sekin, että toisen loukkaamisen ja itsen loukkaantumisen pelossa tärkeitäkin asioita jätetään sanomatta ja käsittelemättä. Tämä johtaa helposti suurempiin ongelmiin. Asioilla on kuitenkin aikansa ja kiirehditty tunnustus ei auta. Sanat kaikuvat tällöin tyhjinä ilman todellista painoarvoa. Anteeksiannon pyytäminen ja sen antaminen vaativat kumpikin riittävän tukevaa perustaa. Anteeksiantajan on hyvä olla tietoinen, mitä hän on antamassa anteeksi ja mitä menetys merkitsee. Anteeksipyytäjän on hyvä tietää, että itsessä löytyy aineksia myös hyvään, että mennyt ei määrittele nykyistä. Oma lukunsa tulisi anteeksisaamisesta. Sen luulisi olevan helppoa. On kuitenkin niin, että pitkään syyllisyyttä kantaneen voi olla vaikea uskoa saaneensa anteeksi.

Mielenterveydelle on tärkeää, että voi pyytää ja antaa anteeksi sekä myös hyväksyä tarjotun anteeksiannon. Nämä mahdollistavat psyykkisen kasvun, auttavat parempien valintojen tekemisessä ja tuovat tuottavuutta ja luovuutta vapautuvan energian muodossa. Seuraavat kysymykset voisivat auttaa matkalla kohti anteeksiantoa ja -pyyntöä: Miksi teit noin? Voimmeko puhua? Olenko sanonut tai tehnyt joitain, joka loukkaa? Olenko loukannut sinua? Onko jotain, mitä voin tehdä parantaakseni tilannetta? Miten saisimme tämän sovittua?

Martin Luther Kingin (Jr.) sanoin: Anteeksiantaminen ei ole yksittäinen teko, vaan pysyvä asenne.

Sonja Nykänen


Kirjoja, jotka käsittelevät anteeksiantoa, Lapin kirjastojen kokoelmissa:

*Ainako anteeksi? Anna-Liisa Valtavaara, Kirjapaja 2007, 244 s.
*Anteeksiantamisen viisaus: kuinka voimme antaa anteeksiantamattoman anteeksi, Richard Holloway. Atena 2003, 110 s.
*Anteeksianto: tie rauhaan ja vapauteen, Harri Virolainen, Tammi 2012, 178 s.
*Elämä on epäreilua: hyväksy ja anna anteeksi, Pekka Hämäläinen, Minerva 2008, 153 s.
*Elämän tarkoitus, Merete Mazzarella, Tammi 2017, 255 s.
*Parantava anteeksianto, Gerald G. Jampolsky, WSOY 2000, 153 s.
*Taikasanat eli miksi antaisin anteeksi, Tuulikki Saaristo, Dialogia 2000, 163 s.
*Uskalla antaa anteeksi itsellesi ja muille, Kai Vakkuri, BSV kirja 2007, 83 s.
*Voiko historiaa hyvittää?: historiallisten vääryyksien korjaaminen ja anteeksiantaminen, Jan Löfström, Gaudeamus 2012, 239 s.

Mietteitä JSN:n näyttelystä

Tutkittuani Julkisen sanan neuvostoa koskevaa näyttelyä täällä kirjastossa, aloin pohtia Suomen median valvontaa. Jo 50 vuotta toiminut JSN on pitänyt silmällä mediaa sanomalehti kirjoituksista televisio-ohjelmiin sekä nykyään myös nettiuutiset ovat neuvoston valvonnan alla. Puolen vuosisadan aikana meille on pyritty julkaisemaan pelkästään JSN:n laatimien Journalistin ohjeiden mukaista journalismia, jossa sanoisin sen onnistuneen, vaikkakin skandaaleja on riittänyt 2000-luvun molemmin puolin.

Kirjaston näyttelyssä oli runsaasti tietoa ongelmista, joita JSN on joutunut kohtaamaan. Silmiini kuitenkin pisti juttu rasismista ja sensuroinnista journalismissa, missä aihetta käsiteltiin sekä yleisön että median tekojen näkökulmasta. Törttöilyä on siis sattunut kummankin puolesta, mutta media on se, joka joutuu vastuuseen, sillä sen sivuilla esiintyvä materiaali on myös sen julkaisemaa sisältöä. Eli keskustelupalstojen kommenttikenttään lukijoiden jättämät asialliset ja myös sopimattomat viestit ovat median vastuulla. JSN on antanut vuonna 2011 ohjeen, jonka mukaan ”yleisön tuottaman aineiston” ei tarvitse noudattaa kaikkia Journalistin ohjeita, mutta toimituksella on velvollisuus poistaa sivuiltaan loukkaava sisältö saatuaan niistä tiedon. Tämä ohje jäi mietityttämään minua, sillä mielestäni medioiden pitäisi jo itsenäisesti pitää huoli yleisön asiattomien kommenttien poistosta ja tarvittaessa yrittää tehdä enemmänkin asian eteen. Ihmisarvoa loukkaavat ja halveksivat puheet eivät pitäisi olla sallittuja missään tapauksessa, mutta silti moni on oivaltanut, että netti on tällaiselle puuhalle mainio paikka. On harmillisen yleistä nähdä anonyymejä, tavoittelemattomissa olevia käyttäjiä, jotka viljelevät vihamielisyyttä. Olenkin sitä mieltä, että pelkästään median ei tulisi ottaa syitä niskoilleen vaan myös kirjoituksen jättäjän pitäisi ottaa kirjoituksistaan vastuuta vähintään ajatustasolla tilanteesta riippuen. JSN onkin antanut langettavan päätöksen mm. Etelä-Suomen Sanomille vuonna 2004 ja Iltalehdelle vuonna 2010 keskustelupalstojen kirjoitusten takia.

Toinen aihe, joka herätti minussa mietteitä oli yksityisyys. Median kohteita, kuten uutisissa, radiohaastatteluissa sekä TV-ohjelmissa esiintyviä henkilöitä suojellaan yksityisyyden suojalla. Sen tehtävänä on taata julkisuuden henkilöille sekä tavallisille ihmisillekin varmistus heidän yksityiselämän suojelusta. Aina sekään ei kuitenkaan riitä, joka on todettu useampaan otteeseen näiden viidenkymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi vuonna 1972 monet suomalaiset tavoittanut Hymy-lehti julkaisi jutun, jossa väitettiin toimitusjohtajan sekä kansanedustajan alaikäisten tyttärien hankkivan rahaa huumeisiin kerjäämällä. Langettavan päätöksen saaneessa uutisessa mainittiin heidät nimiltä ja tytöistä oli myös jutussa kuvat. Uutinen vaikutti jo ensilukemalta kohtuuttomalta, eikä siis ollut ihme, että JSN katsoi väitteiden loukkaavan yksityisyyden suojaa. Vaikka olemme tottuneet siihen, että julkisuuden henkilöistä levitetään huhuja ja juoruja siellä täällä, tarvitsevat hekin yksityisyyttä samalla tavalla kuin tavalliset kansalaiset. Tuskin kukaan haluaisi tulla syytetyksi huumeiden käytöstä tai muusta verrattavissa olevasta asiasta sekä nähdä oman nimensä kuvan kera suositun lehden etukannessa.

Yksityisyyden kunnioittaminen onkin nykypäivänä jäänyt toissijalle houkuttelevan jutun julkaisun kanssa, jonka myötä erehdykset ja harhaanjohtavat huhut ovat yleistyneet. Tietenkin juttujen uskominen jää oman tulkinnan varaan, eikä varautunut suhtautuminen ole siis mitenkään pahasta tuoreimpia uutisia tarkastellessa.

Suvi Seipäjärvi, 8 lk, TET-harjoittelu Sodiksen kirjastossa viikolla 8.

Julkisen sanan neuvoston 50-v. juhlanäyttely oli Sodankylän kirjastossa 4.-23.2.2019.

Kiinnostaako kirjasto - Sompion kirjaston arviointi-hanke

Pelkosenniemen, Savukosken ja Sodankylän yhteinen kirjasto, Sompion kirjasto, täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Sompion kirjasto on Lapin ensimmäinen seutukirjasto, joka toimii kolmen kunnan alueella. Kussakin kunnassa on itsenäinen pääkirjasto, Savukoskella lisäksi Korvatunturin ja Tanhuan lainausasemat. Sodankylässä kouluja, päiväkoteja, vanhuspalveluja ja sivukylien asukkaita palvelee lisäksi kirjastoauto Hilla.

Sompion kirjastossa on alkanut arviointihanke, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka seutukirjaston ensimmäinen kymmenen vuotta on sujunut. Arviointihankkeen puitteissa kuullaan asiakkaiden lisäksi myös kuntien päättäjiä, virkamiehiä ja kirjastojen henkilökuntaa. Katse on tietenkin suunnattu myös tulevaisuuteen: menneestä opitaan, jotta voidaan rakentaa tulevaa.

Neljän kuukauden mittainen hanke on nyt pyörähtänyt käyntiin asiakaskyselyllä. Kaikille kuntalaisille suunnattuun kyselyyn toivotaan vastauksia helmikuun aikana. Kyselyjä on jaossa kirjastoissa ja kirjastoautossa. Sen voi täyttää paikan päällä tai ottaa kotiin pohdittavaksi. Kyselyjä voi viedä myös tuliaiseksi naapurille, omaan harrastuspiiriin tai työpaikalle.

Asiakaskyselyyn voi vastata myös internetin kautta Sompion kirjaston kotisivuilla www.sompionkirjasto.fi. On tärkeää, että mahdollisimman moni saisi sanottua mielipiteensä yhteisen kirjastomme kehittämisestä.

Uusi tapa ottaa asiakkaita huomioon toiminnan suunnittelussa on asiakasraadit, joita kokoamme kaikkiin kolmeen kirjastoon. Raadeissa on mahdollisuus tarkemmin arvioida kirjaston toimintaa ja miettiä, mitä voisi tehdä toisin tai paremmin. Ja mitä aivan uutta kirjastossa voisi tapahtua!

Asiakasraadit kokoontuvat ensin arviointihankkeen merkeissä, mutta jos intoa riittää, ne voisivat jatkaa toimintaansa myöhemminkin. Jos olet kiinnostunut, soita tai laita viestiä allekirjoittaneelle tai kerro siitä kirjastossa käydessäsi.

Haluaisitko jutella tarkemmin myös omista kirjastokokemuksistasi ja toiveistasi? Kuuntelisin niitä mielelläni. Ota rohkeasti yhteyttä niin voimme sopia yhteisen ajan haastattelua varten.

Etkö käytä kirjastoa?

Me kirjastoihmiset olisimme kiinnostuneita myös juuri sinusta. Miksi et käytä kirjastoa? Tiedätkö mitä kirjastossa olisi sinulle tarjolla? Olisiko jotain, joka saisi sinut tutustumaan kirjaston palveluihin, toimintaan ja tapahtumiin? Kirjasto on monipuolinen kulttuurilaitos, joka on vuosi toisensa perään äänestetty Suomen parhaimmaksi julkiseksi palveluksi.

Sompion kirjasto on monin tavoin kehittänyt toimintaansa ollakseen kaikkien kuntalaisten käytössä. Mitä juuri sinä toivoisit kirjastolta? Tartu asiakaskyselyyn ja kerro meille mielipiteesi tai ota yhteyttä suoraan minuun joko sähköpostilla tai puhelimitse. Haluaisin mielelläni haastatella sinua.

KAISU SIIKA-AHO
kaisu.siika-aho@sodankyla.fi, puh. 040 138 8340

Luontokirjoja, Novellikoukkua ja Mimosa-näyttely

Sompion kirjaston Sodankylän toimipisteessä uusi vuosi alkaa monenmoisen uuden merkeissä.


Mimosa ja Pieni enkeli -näyttelyt

Kirjastossa on nähtävänä tammikuun ajan kirjailija-kuvittaja Camilla Mickwitzin (1937-1989) kuvitusnäyttelyt kirjoihin Mimosa ja Pieni enkeli. Mimosa-kirjat sekä Pieni enkeli ilmestyivät 1980-luvulla. Mickwitz kirjoitti ruotsiksi, mutta käänsi itse kirjat suomeksi. Kuvitukset ovat värikkäitä ja reheviä. Camilla Mickwitz aloitti animaatioelokuvien tekijänä ja niitä sekä kuvakirjoja hän ehti tehdä yli kaksikymmentä molempia. Tervetuloa katsomaan näyttelyitä vaikka koko perheen voimin!

Luontokirjapiiri

Kirjaston suosittu Tietokirjalukupiiri muuntuu tänä keväänä Luontokirjapiiriksi, joka kokoontuu kerran kuussa. Ensimmäinen kokoontuminen on keskiviikkona 16.1. klo 18. Silloin lintu- ja luontoasiantuntija Ossi Pihajoki esittelee luontoharrastajan kenttäoppaita. Seuraavan kerran kokoonnutaan keskiviikkona 20.2. klo 18 ja silloin luonto-opas Raija Järvinen esittelee luontokuvaaja Jorma Luhdan kirjan Tähtiyöt. Maaliskuussa keskiviikkona 20.3. klo 18 Kauko Nurmela esittelee Veikko Huovisen teoksen Puukansan tarina. Huhtikuussa nähdään pääsiäisen jälkeen 24.4. ja tämä kerta onkin vielä avoin ja odottaa vapaaehtoista kirjaesittelijää. Oletko se sinä?

Novellikoukku

Kirjasto kutsuu käsitöidentekijät ja käsitöiden tekemisestä unelmoivat yhteisiin neulomis- ja virkkaushetkiin. Käsitöitä tehdessä kuunnellaan novelleja ja kertomuksia ääneen luettuina, kirjaston työntekijät toimivat lukijoina. Käsityöt edistyvät mukavasti porukalla tavatessa ja muilta saa hyviä neuvoja pulmatilanteisiin sekä uusia ideoita kokeiltaviksi. Kirjastossa kokeillaan aamunovellikoukkua kuukauden viimeisen torstain aamuna klo 10-12. Ensimmäinen kerta on torstaina 31.1. Ja niille, joille aamu on hankala aika kokoontua, tarjotaan iltanovellikoukkua kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 17-19. Ensimmäinen kokoontuminen on keskiviikkona 6.2. Lämpimästi tervetuloa lankojen ja puikkojen kanssa.

Kirjakahvilat jatkavat

Edelleen kirjastossa jatketaan Kirjakahviloita, joista ensimmäinen on poikkeuksellisesti lauantaina 9.2. klo 13. Saamme silloin vieraaksi sodankyläläislähtöisen kirjailija Minna Rytisalon Kuusamosta. Rytisalo on julkaissut kaksi romaania: Lempi ja Rouva C. Maaliskuun Kirjakahvilassa tiistaina 5.3. klo 18 on vieraana Sodankylän seurakunnasta eläköitynyt diakoni Pentti Kinnunen, jonka Nooan arkin eläimet –lelunäyttely avataan samalla kertaa. Pentti Kinnunen kertoo pitkästä urastaan lelujen tekijänä.

Lukupiiri jatkuu jo kuudetta vuotta ja kevään ensimmäinen kirja on Kjell Westön Rikinkeltainen taivas. Kokoontuminen on keskiviikkona 30.1. klo 10-12. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita!

Kirjastossa on erilaisia lautapelejä paikan päällä pelattaviksi ja viime kevään suositut lautapeli-illat jatkuvat tänäkin keväänä torstaisin klo 17-19. Lautapelejä voi toki tulla pelaamaan muinakin aikoina.

Kirjaston väki toivottaa aktiivista ja eloisaa vuoden alkua kaikille. Nähdään kirjastossa!

Tiina Heinänen

Ps. Muista äänestää Lappi-kirjallisuuspalkintosuosikkiasi, äänestysaika 20.1. saakka! Tässä linkki äänestykseen: https://www.sompionkirjasto.fi/sompion_kirjasto/lappi-kirjallisuuspalkinto-aanes/