Piipahdin naapurikirjastossa Kemijärvellä ja ihastelin uusittua järjestystä ja uusittuja merkintöjä lehtisalissa. Nämä tekstit olivat siistit, värikkäät ja ne oli helppo huomata. Värikoodit piristivät näkymää.
Lehdet eivät siis enää olleet aakkosjärjestyksessä, vaan ne oli jaoteltu aiheittain ja väri määräytyi aiheen mukaan. "Aiheettomat" lehdet olivat edelleen aakkosissa omalla seinällään.
Tämä järjestely voi auttaa asiakasta löytämään jonkun lehden, minkä olemassaoloa hän ei ole ennen edes huomannut.
Kirjastoihin tulee yleensä valtava määrä erilaisia aikauslehtiä ja harrastelehtiä sanomalehtien lisäksi. Pitää myös muistaa sähköiset lehdet paperisten lisäksi.
Ainainen miettimisen aihe kirjastoissa on aineiston sijoittelu ja esillepano, niin että asiakkaan olisi mahdollisimman helppo löytää tarvitsemansa. Kaikki eivät uskalla tai halua kysyä neuvoa vaikka juuri sitä varten kirjastossa on henkilökuntaa. Mehän olemme palvelemassa kuntalaisia.
Kemijärvellä on onnistuttu tekemään lehtien löytyvyys ja saatavuus mukavalla tavalla helpommaksi.
Syyllisiä tähän helpotukseen löytyy kuvasta: Marja-Leena, joka opinnäytetyönään pähkäili asiaa syvällisesti ja Helena, jotka sattuivat olemaan töissä lauantaikäyntini aikana.
Kirjastoasiakkaana Tiina