Arvoisat kuulijat,
Kirjailija Anna-Liisa Haakana, dokumenttielokuvan tekijät, kirjaston henkilökunta, hyvä yleisö
Kun aloitin tutkimustyön tekemisen Anna-Liisa Haakanan neljästä nuortenkirjasta, Ykä yksinäinen, Ykköstyttö, Kukka kumminkin ja Kehnompi Kettunen, olin varma siitä, että jotain tuttua, jotain outoa tämä tulisi sisältämään. Itse 1980-luvulla pohjoisessa nuoruutta eläneenä olen löytänyt teoksista paljon tuttua. Kuitenkin teosten luku teinivuosina on erilaista kuin pyrkiä tarkastelemaan niitä analyyttisesti.
Kun täältä Sodankylän kirjastosta otettiin yhteyttä, olin iloisesti yllättynyt. Pohjoinen naiskirjallisuus ja vielä nuorille suunnattu kirjallisuus ei ole koskaan ollut liiaksi huomion keskiössä.
Olin iloisesti yllättynyt myös siitä, että kyseessä on dokumentti molemmista sekä Anna-Liisasta ja että Veikosta erikseen. Otsikoin esitelmäni Anna-Liisa Haakana ja pohjoisen nuoren manifesti. Manifesti tulee latinan sanasta manifestum ’julistus’. Se tarkoittaa julkista periaatteiden ja aikomusten ilmoitusta, joka usein liittyy poliittisiin aiheisiin, mutta voi ilmaista myös kirjoittajansa elämänkatsomusta tai taiteellisia periaatteita.
Tutkimissani Haakanan teoksissa manifesti ilmaistaan nuorten suulla. Nuoret muodostavat taiteen etujoukoksi julistautuneen ryhmän, joka ilmaisee suunnan ja liikkeen ideoita ja aikomuksia.
Ykä yksinäisen päähenkilö Ykä osoittautuu eräänlaiseksi herkän runopoika-henkilötyypin ensimmäisiksi edustajiksi. Tämä henkilötyyppihän vakiintui nuortenkirjallisuuteen myöhemmin, lähinnä 1990-luvulta lähtien. Ykän manifesti suuntautuu vastustamaan sitä perinteistä asetelmaa, jossa mies painii pohjoisessa karhun ja susien kanssa. Se ei Haakanan teoksissa olekaan se mitta, jolla pojasta tehdään mies. Tärkeimmäksi nousevat välittäminen, ystävyys, toisen ihmisen erilaisuuden hyväksyminen ja kunnioitus. Ykä lukee paljon, antaa ”piutpaut pallopelien huumalle”, oleilee mieluiten yksin. Ystävyys Yksijalkaisen, syöpää sairastavan pojan kanssa muodostuu käänteentekeväksi asiaksi hänen elämässään. Eräs merkki Ykän herkkyydestä on esimerkiksi kohta, jossa hän muotoilee, tosin puoliksi häpeillen ja salaa, savesta hänen ja Yksijalkaisen yhteiseltä luontoretkeltä näköispatsaan, jossa hän ja Yksijalkainen istuvat lumisessa metsässä kynttilän valossa.
Kehnompi Kettunen teoksen Jukkis julistaa puolestaan oman manifestinsä valitsemalla vanhempien suositteleman akateemisen uran ja lukion sijasta metsäkoulun. Tittelit eivät Jukkista kiinnosta, vaan hän haluaa päästä tienaamaan nopeasti konkreettiseen työhön: ”Miekin innostuin tunnelmasta niin, ettei Rovaniemelle pääseminen mahdottoman tärkeältä tuntunutkaan, tärkeimmältä alkoi tuntua nimenomaan se, että valmistun ammattiin.” (KK, 145.)
Tytöt, Ykköstytön Anitra ja Kukka kumminkin teoksen Suvi joutuvat kohtaamaan tytönelämään liittyvät odotukset ja vaatimukset. Anitra kapinoi normaaleja tyttöihin kohdistuvia odotuksia ja ”syöksyy” parhaan ystävänsä Hannen kanssa seikkailuihinsa. Anitra tulee raskaaksi ja lukioon meno estyy. Hän eristäytyy entisistä kavereistaan ja oleilee yhtä enemmän kotona yksin luontoa tarkkaillen. Manifesti kohdistuu hänelle selkänsä kääntäneisiin, muun muassa isään, jonka puhumattomuus jatkuu. Anitra saa kouluavustajan paikan entisestä koulustaan. Työ antaa hänelle uusia kontakteja ja uskoa tulevaan. Kirjan lopussa hän ymmärtää, että kyseessä ei ole loppu, vaan alku. Samoin käy Kukka kumminkin teoksen Suville. Hän koettaa pitää perheen kulissia koossa, kantaa alkoholisoitunutta äitiään, jonka miessuhteet vaihtuvat tiheään. Suvin manifesti on näkyvä, hänestä tulee punkkari. Kova ulkokuori auttaa häntä suojautumaan ulkoista ”vihollista”, juoruilevia ja säälitteleviä kyläläisiä vastaan.
Työttömyydestä ja pienen kyläyhteisön ahdistavuudestakin huolimatta nuoret haluavat jäädä paikoilleen. Teosten nuoret eivät tyydy entiseen sankaritekojen ja luonnon palvonnan ideaaliin, eivätkä siihen stereotyyppiseen käsitykseen, jonka mukaan he ovat tavallista tyhmempiä, tavallista syrjäytyneempiä, tavallista rajoittuneempia – he ovat samanlaisia nuoria kuin muualla: he ovat huolissaan maailmanpoliittisesta tilanteesta, 1980-luvun kylmän sodan synnyttämästä ydinsodan pelosta, kehitysmaiden nälänhädästä sekä myös lähiympäristönsä tilasta, metsien raiskauksesta, luonnon roskittamisesta ja saastumisesta.
Manifesti on annettu, se on se, että Pohjoista ja sen nuoria koskettavat samat ongelmat kuin muualla maailmassa. Toisaalta tuo maailman on vieras, kaukana täältä pohjoisesta, se on melkein epätodellinen, kuten Ykä asian ilmaisee:
”Mie ajattelin tuhatpäisiä tokkia aidassa roukumassa, kiertämässä ikuista liikettään, miehiä suopunkeineen, huuruavaa hengitysilmaa, huutoja, nuotioita, kahvinjuojia. Ja kaikki henki elämää.
Tietysti oli toisiakin kuvia. Televisio toi illasta iltaan silmien eteen luurangonlaihoja ihmisiä, pommien silpomia lapsia, mielipuolisesti huutavia kansajoukkoja. Mutta se oli jotenkin vieras, melkein epätodellinen maailma täällä koskemattomien hankien ja lumitykkyisten puiden todellisuudessa.” (YY, 77.)
Näin elävät Anna-Liisa Haakanan kuvaamat nuoret elämäänsä teoksissa, jotka edelleen elävät. Kylmän sodan kauhut pelottavat, mutta kuten Anitran poikaystävä Maukka asian ilmaisee, voi etsiä sopivan paikan, jossa voi olla rauhassa: ”—kukkaan ei voi mittään, se tapahtuu ihan ittestään että me jonain päivänä laukastaan maankamara jalkaimme alta taivaan tuuliin. Mutta jos mie voisin tehä niinku tahtosin, mie hakisin jonku rauhallisen paikan vaikka se ois pohjoisnavalla asti. Istuisin siellä iglussa jääpenkillä ja soittaisin viulua. Kattelisin tähtiä ja revotulia, tuulet vain humisis. Se ois jottain se.” (YT,75.)
FM Kati Kanto, joka valmistelee väitöskirjaa Anna-Liisa Haakanan tuotannosta
perjantai 15. helmikuuta 2013
KIRJAT JA MINÄ
Kirjat ovat pienestä pitäen olleet lähellä sydäntäni. Siitä lähtien, kun Vanttu-kirjaa tavatessani opin lukemaan, olen lukenut lukuisia teoksia. Pienenä pidin eniten Mauri Kunnaksen lyhyistä, helppolukuisista kirjoista, sekä Mikko Mallikas-sarjasta. Isommaksi kasvaessani myös Ann M. Martinin The Babysitters Club-kirjasarja vei mukanaan, pian perässä seurasi Meg Cabotin hillitön Prinsessapäiväkirjat-sarja, jonka jokaisen teoksen olen lukenut valehtelematta ainakin kolmesti.
Mikä kirjoissa sitten viehättää? Uskon, että se on se, miten sateisenakin syyskuun iltana voi päästä mielikuvissaan Bahamasaarille ikuiseen aurinkoon, ja miten hektisimmän ja stressaavimman koekauden aikana voi kirjojen avulla lähteä rauhaisimpiin maisemiin. Itse olen lukenut kirjallisuutta aika lailla laidasta laitaan - teinikirjallisuutta, jota mahtuu 13 tusinaan, klassikoita, dekkareita, hiukan fantasiaakin. Fantasia on kuitenkin kirjallisuuden ala, johon en ole perehtynyt sen koommin, mitä nyt lukenut Houkutusta, joka kyllä on "fantasiaa" pahimmillaan.
Olen itse aina haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Ehkä se johtuu siitä, että kirjat inspiroivat minua ja ovat aina inspiroineet, ja haluan, että jonain päivänä joku kokisi samanlaisia tuntemuksia minun teoksestani kun mitä minä tunsin Ruta Sepetyksen Harmaata valoa-kirjasta. Muita ehdottomia suosikkikirjojani ovat Salla Simukan Kun enkelit katsovat muualle sekä sen jatko-osa Minuuttivalssi, Suzanne Collinsin Nälkäpeli sekä Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut.
Lempikirjailijaa en osaa nimetä, sillä luen hyvin satunnaisia teoksia, ja Prinsessapäiväkirjoja, The Babysitters Clubia ja Jacqueline Wilsonin teoksia lukuunottamatta. Salla Simukka on ainut kirjailija, jolta olen lukenut useamman kuin yhden teoksen viime aikoina, ja häneltäkin vain kaksi.
Kirjat ovat mainio keksintö maailmassa, ja surullista on kuulla, miten iPad-kirjat yms. alkavat viedä markkinoilta oikeita kirjoja. Tietenkin sellaiset tietokonekirjat ovat käteviä, jos vaikka matkalle lähdettäessä pakkaustilaa ei ole paljon kirjoille varattu, ja muutenkin sellaiseen mahtuu paljon luettavaa. Mikään ei kuitenkaan ole parempaa kuin istuskella tai loikoilla sängyllä oikean kirjan sivujen väliin kadoten. Siinä on taikaa, jota ei muualta löydy.
"Kirjasto, paikka ihmeiden,
jokaiselle jotain on
Vanhalle, nuorelle, vauvalle, vaarille,
dekkarifanille ja romantikolle
Sisään siis käy ja hämmästy
satujen maailmasta, juonenkäänteistä jännittävistä
Löydä uusi maailma välistä kansien,
tutustu uuteen ja ihmeelliseen
Löydä itsellesi paras ystävä,
ystävä, joka pukeutuu muoviin ja leimoihin
Ystävä, joka ei tuomitse sinua
Sellaisen löydät vain kirjasta"
Heta Uimaniemi, 8D, tet-harjoittelija kirjastossa helmikuussa
REMONTTIJUHLAT JA VEIKKO HAAKANAN KIRJAILIJADOKUMENTIN ENSI-ILTA 8.2.2013
Hyvät Lainan päivän vieraat!
Suomen kirjastoseuran lanseeraamaa Lainan päivää on vietetty suomalaisissa kirjastoissa Lainan nimipäivänä joka toinen vuosi vuodesta 1984 lähtien. Lainan päivän tarkoituksena on tuoda esiin kirjastoja, kirjastoammattilaisia ja kirjastojen monipuolisia palveluja asiakkaille, medialle ja päättäjille.
Kunnallisista kirjastoista on säädetty lailla vuodesta 1928 lähtien. Nykyinen kirjastolaki on vuodelta 1998, ja sen mukaan yleisten kirjastojen palvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.
Näitä tavoitteita edistämään on Sompion kirjaston Sodankylän toimipisteessä otettu käyttöön asiakkaita varten itsepalvelulehtilukusali sekä itsepalvelukokoustila. Itsepalvelutilat ovat vielä melko harvinaisia Suomessa, mutta Lapissa itsepalvelulehtisaleja on nyt kolme. Itsepalvelutilat osoittavat kunnalta ja kirjastolta aitoa halua tarjota veronmaksajille mahdollisimman hyviä ja helposti saavutettavia palveluja. Sodankylän uudet tilat mahdollistavat asiakkaille ajallisesti laajemmat käyttöoikeudet kirjaston aineistoihin ja tiloihin. Itsepalvelutilat mahdollistavat entistä paremmin kirjastolain mainitsemat tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämisen sekä vahvistavat kansalaisyhteiskuntaa. Sodankylän sivukylien palvelua turvaa kirjastoauto, joka tänä vuonna tullaan uusimaan. Samalla kirjastopalvelujen oheen tulee saataville muitakin palveluja.
Vapaa tiedonsaanti on demokratian kulmakivi, ja vapaassa tiedonsaannissa kirjastoilla on ollut suuri merkitys aina. Sananvapaudella on perustuslain suoja ja kirjastot ovat sananvapauden fyysisiä paikkoja ja sen edistäjiä. Kirjaston eettisiin normeihin kuuluu tarjota aineistoja puolueettomasti ja mahdollisimman monipuolisesti eri ryhmille ja tällä tavoin tuoda esiin maailman ilmiöiden monimuotoisuus.
Lukutaito on oppimisen edellytys. Paitsi että lukutaidosta on hyötyä perinteisen sivistyksen hankinnassa, on siitä hyötyä myös laajemmin hyvinvoinnissa. Lukemalla voi matkustaa kauas, kokea erilaiset kulttuurit, mitä mielikuvituksekkaimmat ympäristöt, tutustua erilaisiin ihmisiin ja asioihin. Samalla lukeminen muokkaa omaa maailmankuvaa, ravitsee mielikuvitusta ja sielua ja näin luo yksilöiden hyvinvointia. Lukeminen lisää luovuutta, jonka sanotaan olevan Suomen kansainvälisen menestymisen elinehto.
Meitä lukijoita varten täytyy olla myös kirjoittajia, jotka avaavat teksteillään meille polkuja mielenkiintoisiin ympäristöihin ja tarinoihin. Olen itse kotoisin Etelä-Suomesta ja koin suuria hetkiä päästessäni jo lapsena kirjallisuuden kautta tutustumaan Lapin luontoon ja ihmisiin. Siitä syntyi niin valtava kiinnostus ja into, että oli pakko päästä tänne itsekin asumaan ja kulkemaan.
Saamme kohta nähdä paikallisesti tuotetun dokumentin kirjailija Veikko Haakanasta, jolla on kymmenien kirjojen mittava tuotanto. Hän on kirjoittanut runoja, nuorten seikkailukirjoja, eräkirjoja, novelleja ja romaaneja. Laaja ja eri aikakausia kattava tuotanto on sisällöllisesti hyvin monimuotoinen. Kirjoista välittyy valtavasti tietoa ja kokemusta ympäristöllisistä ja kulttuurisista muutoksista Lapissa. Samalla tuotannosta voi oppia erätaitoja ja luonnon kiertokulkua. Erämaa on Haakanalle tasa-arvoinen ystävä, ja tämä ihmisen ja luonnon suhde on kirjailijan johtoteema. Veikko Haakanan runoista välittyy syvä yhteys, joka hänellä on Lapin luontoon.
Hyvät vieraat! Tervetuloa viettämään Lainan päivää Sompion kirjaston Sodankylän toimipisteeseen ja oikein antoisaa elokuvaelämystä Veikko Haakanasta tehdyn dokumentin parissa.
Satu Ihanamäki, sivistystoimentarkastaja, Lapin Ely-keskus
Suomen kirjastoseuran lanseeraamaa Lainan päivää on vietetty suomalaisissa kirjastoissa Lainan nimipäivänä joka toinen vuosi vuodesta 1984 lähtien. Lainan päivän tarkoituksena on tuoda esiin kirjastoja, kirjastoammattilaisia ja kirjastojen monipuolisia palveluja asiakkaille, medialle ja päättäjille.
Kunnallisista kirjastoista on säädetty lailla vuodesta 1928 lähtien. Nykyinen kirjastolaki on vuodelta 1998, ja sen mukaan yleisten kirjastojen palvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.
Näitä tavoitteita edistämään on Sompion kirjaston Sodankylän toimipisteessä otettu käyttöön asiakkaita varten itsepalvelulehtilukusali sekä itsepalvelukokoustila. Itsepalvelutilat ovat vielä melko harvinaisia Suomessa, mutta Lapissa itsepalvelulehtisaleja on nyt kolme. Itsepalvelutilat osoittavat kunnalta ja kirjastolta aitoa halua tarjota veronmaksajille mahdollisimman hyviä ja helposti saavutettavia palveluja. Sodankylän uudet tilat mahdollistavat asiakkaille ajallisesti laajemmat käyttöoikeudet kirjaston aineistoihin ja tiloihin. Itsepalvelutilat mahdollistavat entistä paremmin kirjastolain mainitsemat tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämisen sekä vahvistavat kansalaisyhteiskuntaa. Sodankylän sivukylien palvelua turvaa kirjastoauto, joka tänä vuonna tullaan uusimaan. Samalla kirjastopalvelujen oheen tulee saataville muitakin palveluja.
Vapaa tiedonsaanti on demokratian kulmakivi, ja vapaassa tiedonsaannissa kirjastoilla on ollut suuri merkitys aina. Sananvapaudella on perustuslain suoja ja kirjastot ovat sananvapauden fyysisiä paikkoja ja sen edistäjiä. Kirjaston eettisiin normeihin kuuluu tarjota aineistoja puolueettomasti ja mahdollisimman monipuolisesti eri ryhmille ja tällä tavoin tuoda esiin maailman ilmiöiden monimuotoisuus.
Lukutaito on oppimisen edellytys. Paitsi että lukutaidosta on hyötyä perinteisen sivistyksen hankinnassa, on siitä hyötyä myös laajemmin hyvinvoinnissa. Lukemalla voi matkustaa kauas, kokea erilaiset kulttuurit, mitä mielikuvituksekkaimmat ympäristöt, tutustua erilaisiin ihmisiin ja asioihin. Samalla lukeminen muokkaa omaa maailmankuvaa, ravitsee mielikuvitusta ja sielua ja näin luo yksilöiden hyvinvointia. Lukeminen lisää luovuutta, jonka sanotaan olevan Suomen kansainvälisen menestymisen elinehto.
Meitä lukijoita varten täytyy olla myös kirjoittajia, jotka avaavat teksteillään meille polkuja mielenkiintoisiin ympäristöihin ja tarinoihin. Olen itse kotoisin Etelä-Suomesta ja koin suuria hetkiä päästessäni jo lapsena kirjallisuuden kautta tutustumaan Lapin luontoon ja ihmisiin. Siitä syntyi niin valtava kiinnostus ja into, että oli pakko päästä tänne itsekin asumaan ja kulkemaan.
Saamme kohta nähdä paikallisesti tuotetun dokumentin kirjailija Veikko Haakanasta, jolla on kymmenien kirjojen mittava tuotanto. Hän on kirjoittanut runoja, nuorten seikkailukirjoja, eräkirjoja, novelleja ja romaaneja. Laaja ja eri aikakausia kattava tuotanto on sisällöllisesti hyvin monimuotoinen. Kirjoista välittyy valtavasti tietoa ja kokemusta ympäristöllisistä ja kulttuurisista muutoksista Lapissa. Samalla tuotannosta voi oppia erätaitoja ja luonnon kiertokulkua. Erämaa on Haakanalle tasa-arvoinen ystävä, ja tämä ihmisen ja luonnon suhde on kirjailijan johtoteema. Veikko Haakanan runoista välittyy syvä yhteys, joka hänellä on Lapin luontoon.
Hyvät vieraat! Tervetuloa viettämään Lainan päivää Sompion kirjaston Sodankylän toimipisteeseen ja oikein antoisaa elokuvaelämystä Veikko Haakanasta tehdyn dokumentin parissa.
Satu Ihanamäki, sivistystoimentarkastaja, Lapin Ely-keskus
LUKEMISESTA
Lukevatkohan ylä- ja alakoulun oppilaat enää niin paljon kirjoja kuin ennen? Minä ainakin luen, mutta tiedän monia, jotka ovat lukeneet vain muutamia kirjoja, nekin pakko pullana koulussa. Ihmettelen, miksi kovin monet nuoret eivät ole kiinnostuneita enää lukemisesta. Onkohan syynä sitten pelit, vai jokin muu vastaava. Lukeminenhan on paljon mukavampaa, ainakin omasta mielestäni. Tosin siihen, että lukevatko nuoret, vaikuttaa myös se, että ovatko vanhemmat lukeneet heille lapsena kirjoja. Minulle ainakin on luettu satuja ja muita kertomuksia pienenä ja uskon, että se on vaikuttanut siihen, kuinka tykkään lukea kirjoja vieläkin.
Kirjojen lukeminen oli hauska aloittaa lukemalla lyhyitä pätkiä. Sadut ja muut pienet kertomukset ovat aivan mukavaa luettavaa ja ajatukset saa hetkeksi pois arjesta. Satujen jälkeen siirryin sitten yhä pidempiin ja pidempiin kirjoihin. Niiden lukemiseen tarvittiin silloin vielä aikaa, montakin tuntia saattoi kulua yksi pari sataa sivuinen kirja kädessä. Nyt niidenkin lukeminen kuluu hetkessä ja oli mukava siirtyä pidempiin kirjoihin, joissa tarinaa kestää pidempään. Lukemalla tosiaan saa ajatuksia pois koulu töistä ja muusta mieltä painavasta asiasta. Saa poistua hetkeksi sieltä missä on ja keskittyä täysin siihen kirjan aikaan. Lukemisen jälkeen jaksaakin paremmin sitten keskittyä mieltä painaviin asioihin.
Mitähän muuta etua lukemisessa on? Ainakin oppii katsomaan asioita eri näkökulmasta ja kirjoista voi löytää uusia sanoja, joita voi sitten myöhemmin hyödyntää sopivassa saumassa. Oppii myös miten erilaisia ihmiset voivat olla. Tietenkin nämä opittavat asiat riippuvat siitä, millaisia kirjoja tykkää lukea. Minulle ainakin käy melkein kaikki kirjat. Klassikot, fantasiat, dekkarit ja muut romaanit käyvät oikein hyvin. Runoja ja novellejakin on mukava lueskella. Ja sadut, niitä ei voi jättää lukematta, vaikka olisikin kasvanut isommaksi. Lukevathan monet aikuisetkin satuja.
Suosikki kirjailijaa ei minulla tosiaankaan ole, sillä pitäähän sitä ihmisen lukea muutakin, kuin tietyn henkilön tekstiä, alkaisihan se käydä tylsäksi ja yksitoikkoiseksi. Mutta jos joitain kirjailijoita pitäisi suositella, niin Astrid Lindgren ja Cornelia Funke ovat listalla. Onhan noita kirjoja tullut luettua useiltakin kirjailijoilta, mutta eivät ne kaikki tähän varmasti mahdu, joten jospa nuo kaksi riittäisivät tähän hätään.
Kirjastot ovat jokaisen lukemisesta tykkäävän kavereita. Minunkin, nimittäin sieltä voi lainata hyvin kirjoja ja niitä on paljon saatavilla. Joka lähtöön on kirjoja scifistä aina runoihin ja historian kirjoihin asti. Sieltä onkin helppo sitten käydä lainaamassa itselleen luettavaa vaikka pidemmälle ajalle. Lukekaa kirjoja, kun siihen on mahdollisuus annettu.
Tuija V. Kelujärvi, 8 lk, tet -harjoittelijana kirjastossa helmikuussa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)