Taannoin otti yhteyttä paikallinen henkilö ja toivoi järjestettäväksi kirjakahvilaa jossa teemana olisi
venäläinen kirjallisuus. Otimme vihjeestä vaarin ja niinpä torstai-iltana 27.10. kokoontui
toistakymmentä kirjallisuuden ystävää kuulolle, mitä tuleman pitää.
Roman Sentsinin teoksesta Jeltysevit, erään perheen rappio. Kertojan mukaan kirja on
tyyliltään venäläistä arkirealismia, jopa inhorealismia. Tarina ajoittuu tähän päivään ja kertoo
erään siperialaiskylän perheen elämästä ja etenkin sen alamäestä. Sitä kuvataan masentavasti ja
lannistavasti. Pääosassa ovat epäonniset ns. toisen luokan kansalaiset. Kirja on ehdolla Venäjän
tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
Siinä sivussa ja lomittain oli puhetta myös Valentin Rasputinin kirjasta Jäähyväiset Matjoralle.
Matjoran siperialaiskylä eleli viimeistä kesäänsä kunnes jäi veden alle patorakennelman takia.
Kirjan ansioksi Katja sanoi sen, että teos kuvaa hyvin vanhaa venäläistä ortodoksiuskoa, nykyään jo
kadonnutta elämänmuotoa sekä vanhaa tapakulttuuria.
joka oli Idioottinsa lukenut ja tarkasti huomionsa siitä tehnyt. Kyseessä oli siis Fedor Dostojevskin
teos, jo klassikoksi muodostunut Idiootti. Ruhtinas Myskinin seikkailut rahvaan ja ylhäisön seassa
ovat vertaansa vailla ja hänen ”korkonimensä” Idiootti jättää lukijoille/kuulijoille useita pohdittavia
kysymysmerkkejä mittavan lukukokemuksen jälkeen. Myskin halusi ymmärtää lähimmäistään ja
kohdella tätä hienotunteisesti.
Lindberg tulkitsi Myskinin ansainneen luottamuksen rahvaan piirissä puhuttelemalla ihmisiä kuin
vertaisiaan ja jopa auttamalla muuatta yhteisönsä ulkopuolelle hylättyä. Hän sairasti itse
epilepsiaa ja kukaties sen vuoksi osasi asettautua myös huonompiosaisten asemaan. Löysipä
Veikko edesmenneen saulaisenkin jolla oli aikoinaan sama suhtautuminen nuoriin
”pojankosseihin” ja jota poikaset sekä kunnioittivat että arvostivat korkeasta iästään huolimatta.
Nimi jääköön tässä mainitsematta. Myskinin hän tulkitsi olleen lämmin ja helposti lähestyttävä
ihminen.
Koska Dostojevski oli kirjoittanut Idioottinsa Firenzessä, laajeni keskustelu välillä eri uskontojen
sisällöllisiin eroihin. Keskustelua käytiin vilkkaasti myös vanhan Venäjän alkuperästä.
romaanista Aikamme sankari, joka edustaa venäläisessä kirjallisuudessa romantiikan aikaa parin
vuosisadan takaa. Lermontov tunnettiin muuten nuorena kaksintaistelussa kuolleena runoilijana.
Kirjan päähenkilö oli ylhäisemmistä piireistä lähtöisin oleva upseeri Kaukasuksella. Luonteeltaan
hän oli varsin naisiin menevä ja sitoutumiskammoinen.
Antti piti kirjaa hyvänä sen vuoksi, kuinka päähenkilöön liittyvät teemat ovat yhä ajankohtaisia.
Tapahtumat olisivat voineet sijoittua useammallekin 1900-luvun vuosikymmenelle päähenkilön
asenteiden, ylhäisön moraalin ja kunkin aikakauden normien valossa.
Kirjaesittelyjen lomassa puhujat käsittelivät myös muita venäläisyyteen liittyviä aiheita. Pohdittiin
mm. slaavilaisuuden kehittymisestä ja radikaalista vapaan sosialismin kokeilusta 1920- luvulla jne.
Mulari kommentoi myös venäläisten tapaa hoitaa kriisitilanteessa pärjäämisensä tukeutumalla
parempiosaisten sukulaisten apuun. Sukulaisapu on niin itsestään selvää, ettei erikseen kysellä,
voiko siihen turvautua kun hätä on tarpeeksi suuri.
Mielenkiintoinen ilta kaiken kaikkiaan!
Heli
