perjantai 27. syyskuuta 2013

PALVELEEKO PALVELUTISKI

Palvelutiski on tärkeä kirjastossa. Siinä lainataan, palautetaan, vastataan asiakkaiden kysymyksiin ja etsitään asiakkaan kaipaamia tietoja. Palvelutiskin takana olevasta henkilöstä tiedetään, että hän on henkilökuntaa ja häneltä voi kysä ja pyytää apua.

Nykyinen palvelukulttuuri kirjastossa on hyvin erilainen kuin ennen. Monissa kirjastoissa palvelutiskit on pienennetty niin pieniksi, että virkailija ja asiakas istuvat vierekkäin tietokoneen äärellä ja etsivät yhdessä vastauksia asiakkaan kysymyksiin. Isommissa kirjastoissa henkilökunta jalkautuu asiakkaiden keskelle, on hyvin merkittyä (esim. näkyvät kirjastotunnukset) ja asiakas voi tarttua hihasta.

Lainaus on siirtynyt automaateille ja samoin palautus. Kun rutiininomaiset toimenpiteet on siirretty koneiden tehtäväksi, jää henkilökunnalle enemmän aikaa palvella asiakkaita syvällisemmin, kertoa kokoelman sisällöistä, kirjaston palveluista ja kuulla asiakkaiden toiveita. Näin kirjaston asiantuntijuus saa enemmän näkyvyyttä ja tilaa.

Palvelutiski pienessä kirjastossa on edelleen tärkeä työpöytätila myös henkilökunnalle. Jos työntekijöitä on vain yksi, pitää kaikki kirjastotyöt aineiston tilauksista tarroitukseen ja muovitukseen tehdä palvelutiskillä.

Isommassa kirjastossa voidaan palvelutiski pyhittää palveluun ja muut työt tehdään "sisätyö" aikana työhuoneiden puolella.
Palvelutiskin ergonomisuus on tärkeä asia. On hyvä voida välillä työskennellä seisaaltaan ja vaihtaa työasentoa. Kirjaston työntekijät ovat eri kokoisia ja pituisia, jolloin palvelutiskin helppo liikuteltavuus sähköisesti ylös ja alas helpottaa tilannetta ja toivottavasti auttaa ammattikunnan niska-hartia ongelmia.

Sompion kirjaston toimipisteiden palvelutiskejä on uusittu ensimmäiseksi Pelkosenniemellä pari vuotta sitten. Niemen tiski ei ole moottoroitu, valitettavasti. Fyysinen tila asetti omat rajoituksensa tiskin koolle ja sijoitukselle.

Savukosken toimipisteen palvelutiski uusittiin tämän vuoden keväällä ja se on moottoroitu. Sodankylän tiskiä ollaan juuri uusimassa. Moottoroitu tiski on Sodiksessakin tarpeen!

Tiina